Uutishuone

Työyhteisön monimuotoisuus on tärkeä osa yrityskulttuuria

21.09.2023 | Työelämä, Työelämä

Artikkelikuva

Konecranes kehittää työtyytyväisyyttään panostamalla henkilökunnan koulutukseen.

Monimuotoisuus ja osallistaminen ovat Konecranesille ensisijaisen tärkeitä. Yrityksen tavoitteena on olla alansa edelläkävijä monimuotoisuuden edistämisessä. Konecranesin henkilöstöjohtaja Anneli Karkovirran vastuualueeseen kuuluu konsernin vastuullisuus, brändi ja viestintä.

Konecranes Teollisuuslaitteet-liiketoiminta-alueen henkilöstöjohtajan tehtävästä Karkovirta siirtyi vuonna 2021 koko konsernin henkilöstöjohtajaksi.

Karkovirralla on yli 20 vuoden kokemus henkilöstöasioista, integraatiosta ja organisaation kehittämisestä. Hän aloitti Konecranesilla vuonna 2014 ja on toiminut useissa henkilöstöasioiden johtotehtävissä sen jälkeen.

Ennen Konecranesille siirtymistään Karkovirta työskenteli mm. Belgiassa, Englannissa, Espanjassa ja Ruotsissa. Ulkomailla vietetyt vuodet ovat vahvistaneet myös kielitaitoa. Karkovirta puhuu sujuvasti englantia, espanjaa ja ranskaa ja on työskennellyt myös ruotsiksi ja saksaksi.

”Meillä välitetään ihmisistä”

Ei ole tavanomaista, että henkilöstöjohtajalla on niinkin laaja ja monipuolinen kokemus kuin Karkovirralla.  Kokemus auttaa monessa, kuten selittämään omalle tiimille liiketoiminnan lainalaisuudet ja vieläpä henkilökunnan omalla äidinkielellä.

Karkovirta on saanut positiivista palautetta henkilökunnalta siitä, että on tuonut mukanaan inhimillisyyttä HR-toimintoihin.

-    Nautin työskentelystä erilaisten ihmisten kanssa. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä tosiasiaa, että organisaatiota johdetaan faktalla. Kaikessa pitää kuitenkin olla hyvä tasapaino. Asioita voi aina johtaa kunnioittavasti ja tietyllä empatialla.

Konecranes on globaali yritys. Sillä on yli 16 000 työntekijää 53 maassa. Suomessa työskentelee 38 eri kansalaisuutta. Organisaation yhteinen työkieli on englanti, mutta useat henkilöstötiedotteet tehdään kuudella kielellä. Code of Conduct käännetään jopa 35 eri kielelle. Karkovirta kuvailee yrityksen kulttuuria epäformaaliksi vaikkakin melko prosessiorientoituneeksi.

-    Olemme kuin yksi perhe; ihmisten on helppo kysyä ja saada apua kollegalta. Tämä on yksi tärkeä osa mahtavaa yrityskulttuuriamme. 

Konecranesin toimintaohjeet ja arvot ovat tärkeimmät tekijät, joka ohjaavat Konecranes-työntekijöiden toimintaa. Yksi näistä arvoista on ’Usko ihmisiin”.
Karkovirta haluaa painottaa, että ihmiset ovat kaiken lähtökohta.

"On ihmisiä, jotka sanovat: Luotan sinuun, kun osoitat ensin olevasi luottamukseni arvoinen. Mielestäni positiivisempaa on sanoa, että luotan sinuun. Työnteko sujuu paremmin, kun ihmisiin luotetaan jo valmiiksi eikä ehdollistaen."

Konecranes julkaisi keväällä 2023 uuden strategiansa. Tänä vuonna päivitetään myös yrityksen arvot. Globaalissa yritysmaailmassa luottamuksen rakentaminen on entistäkin tärkeämpää. Tämä tulee näkymään vahvasti myös yrityksen uudistetuissa arvoissa.

Monimuotoisuus osana yrityskulttuuria

Konecranes kehittää työtyytyväisyyttään panostamalla henkilökunnan koulutukseen. Koko henkilöstölle on pakolliset työturvallisuuskoulutukset ja esimerkiksi asentajaksi nosturihuoltoon voi kouluttautua oppisopimuksen kautta. Tämän lisäksi on esihenkilö- ja johtajuuskoulutukset sekä erilaiset asiantuntijakoulutukset.

Koulutukset suunnitellaan usein yhteistyökumppaneiden kanssa, mutta koulutuksen sisältö koostuu aina Konecranes-esimerkeistä ja kouluttajina toimii myös oma henkilöstö.

Karkovirta korostaa, että monimuotoisuuden ensiaskeleita yrityskulttuurissa otettiin jo seitsemän vuotta sitten Teollisuuslaitteet liiketoiminta-alueen johtoryhmän keskuudessa.

Vuonna 2019 Konecranes aloitti monimuotoisen johtamisen edistämisen sekä monimuotoisyystyön etenemisen mittaamisen. Uutena koulutuksena lanseerattiin monimuotoisuuteen ja osallisuuteen liittyvät koulutukset, jotka ovat pakollisia kaikille yrityksen työntekijöille. Monimuotoisuuskoulutus pitää sisällään seuraavat osiot: Monimuotoisuus käsitteenä, mitä se pitää sisällään. Moninaisuuden hyödyt ja miten sitä tulisi arvostaa. Tiedostamattomat ennakkoluulot.

-    Monimuotoisuus -koulutus on osa uuden työntekijän Tervetuloa taloon -pakettia. Koko henkilöstölle suunnattu koulutus on käännetty kuudelle eri kielelle. Koulutus lanseerattiin neljä vuotta sitten ja nyt olemme uudistamassa sitä.

Sukupuoli ja kansalaisuus ovat yksinkertaisimmat monimuotoisuuden mittarit. Mutta miten mitata esimerkiksi yksilön omaa toimintatapaa, ajatusten monimuotoisuutta?

-    Koulutuksen kolmannessa osiossa tiedostamattomat ennakkoluulot on pyritty tuomaan esimerkkien kautta näkyviin. Usein itse lähtökohtaisesti saattaa ajatella, ettei minulla ole ennakkoluuloja tiettyjä asioita tai tilanteita kohtaan. Mutta kun tarkemmin pohtii asiaa esimerkkien kautta, niin saattaakin löytää jonkin tiedostamattoman ennakkoluulon.

Tunnistamalla ja oppimalla ennakkoluuloista voidaan yrityskulttuuriakin rakentaa entistä monimuotoisemmaksi. Se on tärkeää myös jo työntekijöiden rekrytoinnissa.

-    Monimuotoisuus on huomioitu esimerkiksi rekrytointiprosesseissamme. Todiste siitä, että monimuotoisuuden ajattelu on jo osa kulttuuriamme, on se, kun esihenkilöt itse ovat ottaneet yhteyttä, mikäli näyttää siltä, että jossain prosessissa ei ole tarpeeksi huomioituna diversiteettiä.

Karkovirta korostaa, että monimuotoisuuden ensiaskeleita yrityskulttuurissa otettiin jo seitsemän vuotta sitten Teollisuuslaitteet liiketoiminta-alueen johtoryhmän keskuudessa. Jokaisen johtajan tuli nimetä kolme tärkeintä asiaa, joihin itse sitoutuivat osana yrityskulttuurin muutosta.

Monimuotoisuuden hyödyt ja hyvä johtaminen

Konecranes on suomalaiset juuret omaava teknologiayritys, joka on laajentunut vuosien saatossa maailmanlaajuiseksi nostolaite- ja huoltopalvelutoiminnan suunnannäyttäjäksi.

Useimmille yrityksille monimuotoisuuden johtaminen on jo kilpailukyvyn kannalta välttämätöntä.

-    Mitä monimuotoisempi tiimi on, sitä parempi on lopputulos. Monimuotoisuus hyödyttää niin riskienhallintaa kuin asiakkaiden tarpeiden täyttämistäkin. Mitä useampi henkilö työskentelee asiakasrajapinnassa, sitä helpompaa on mm. asiakastarpeiden ennakointi.

Konecranes palkittiin parhaana Large Cap-pörssiyhtiönä monimuotoisuuden edistämisessä keväällä 2022. Palkinnon luovutti arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita edistävä Pörssisäätiö.

Perusteluissaan Pörssisäätiö kehui Konecranesin koko henkilöstöä koskevia monimuotoisuuskoulutuksia, yhtiön asetettuja tavoitteita, toimenpiteitä ja prosesseja.

-    Tunnustus lämmitti mieltä siitä työstä, jota on tehty jo useampi vuosi. Konecranesilla on asetettu selkeät tavoitteet ja mittarit monimuotoisuudesta niin globaalisti, johtoryhmille kuin STEM-alueellakin (luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet ja matematiikka), henkilöstöhallinnon prosesseja on muokattu ja lisäksi on koko henkilöstön monimuotoisuuskoulutus (eLearning).

Konecranes toimii perinteisellä teollisella toimialalla. Se on tehnyt paljon töitä sen eteen, että ala houkuttelisi eri taustoista tulevia ihmisiä.

Konecranes on edelleen suoriteorientoitunut yritys. Mittareita on monia. Vastuullisuutta mittaa ESG, henkilöstötyytyväisyyttä EES ja monimuotoisuutta, tasa-arvoisuutta sekä osallistamista DEI (Diversity, Equity, Inclusion). 

-    Taloudellisten kvartaalimittareiden ja vuosittaisen henkilöstökyselyn lisäksi meillä on käytössä pulssikyselyt, joilla saadaan selville henkilöstömme fiilis ja kuinka he kokevat työnteon kullakin hetkellä. Pulsessa saimme osallistamisindeksin tulokseksi 83 (skaalalla 1–100), mikä on neljä pinnaa Fortune 500 yritysten keskiarvon yläpuolella.

Karkovirta painottaa, että kaikkien näiden mittareiden lisäksi pitäisi olla useammin kahdenkeskisiä keskusteluita, jotka ovat tehokas väline yhteyden rakentamiseen ja syventämiseen työntekijöiden kanssa.

Hyvä johtaminen on innostamista ja vahvuuksien löytämistä. Karkovirta alleviivaa, että hyvän johtamiseen kuuluu se, että ymmärtää kuinka ihmiset saa kasvamaan ja kukoistamaan. Yhtä totuutta hyvästä johtamisesta ei ole olemassa. Monimuotoisuuden johtaminen kuuluu hyvään johtamiseen.

-    On tärkeää tiedostaa, että johdat ihmisiä, jotka ovat kaikki erilaisia. Inklusiivinen johtaminen vaatii siis kykyä ymmärtää erilaisuutta: saada hiljaisetkin äänet esiin ja kaikki osallistumaan. Juuri osallistaminen on yksi tärkeimmistä työyhteisön hyvinvointiin liittyvistä asioista.


ANNELI KARKOVIRTA

Ikä: 59

Työ: Konecranesin henkilöstöjohtaja (30.8.2021 lähtien)

Aiemmat työpaikat: ING, Bekaert, Nokia

Koulutus: Kauppatieteiden maisteri

Perhe: mies, kaksi aikuista lasta ja kissa


Lue lisää

YTYn webinaari 28.9: Yhdenvertaisuuden edistäminen työelämässä/ Miika Sahamies, Akava
Yhdenvertaisuuslaki uudistui – yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo nyt myös työelämää
(blogikirjoitus 28.8.2023)


Artikkeli julkaistu YTY-lehdessä 3/2023. Teksti: Heidi Salonen. Kuvat: Jani Laukkanen

  • 43
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 13

  • Lue lisää aiheesta

    Loading...