Uutishuone

Ojankaivuuta vai ajattelutyötä? Molemmissa työnantaja on vastuussa työn kuormituksesta ja riskeistä

21.11.2022 | Työelämä, Työelämä

Artikkelikuva

Työnantaja kantaa vastuun turvallisista työmääristä ja työoloista fyysisessä työssä. Vastuut pätevät yhtä lailla, kun kyse on ajattelutyöstä.

Rakennustyömailla, tehtaissa ja vaikkapa ydinvoimaloissa vilisee siellä täällä varoituskolmioita ja muita vaaraa ilmaisevia symboleita. Ajattelutyötä eli tietotyötä tekevän työympäristöstä sellaiset puuttuvat.

– Huonon käytettävyyden tietojärjestelmiin ei kukaan pane varoituskolmiota. Tai jos työntekijällä on kahdeksan Teams-kokousta putkeen, ei missään pärähdä hälytyssireeni soimaan, sanoo Liisa Puskala.

Hän on Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija ja psykologi, joka auttaa työyhteisöjä tietotyön työsuojelutarpeiden ja työntekotapojen kehittämisessä.

Työsuojelulain mukaan jokaisella työyhteisön jäsenellä on vastuu turvallisesta arjesta.

– Mutta usein käsitykset työturvallisuudesta ovat ojankaivuuajoilta. Työn vaarat mielletään vain fyysisiksi.

Näin siitäkin huolimatta, että nykyään suomalaisista jo kaksi kolmasosaa tekee ajattelutyötä. Käsityksiä työympäristöistä ja työn riskeistä pitäisi päivittää kuvaamaan nykytilannetta.

– Työturvallisuusajattelussa pitäisi vielä ottaa pari digiloikkaa. Työnantajien, työsuojeluorganisaatioiden ja esihenkilöiden ymmärrystä ajattelutyön riskeistä ja kuormitustekijöistä pitäisi kasvattaa, Puskala sanoo.


Yksilöpuhe tökkii

Jos työntekijä kärsii aivosumusta, päätöksenteon hidastumisesta, ajattelun kangistumisesta ja yleisestä väsähtäneisyydestä työn parissa, syyttää hän herkästi itseään.

– Moni saattaa ajatella, että kyse on henkilökohtaisesta ajanhallintahaasteesta. Että jos vain osaisi hallita ajankäyttöään paremmin ja tehdä mediaatioharjoituksia, työvire kohenisi. Mutta väsähtäneisyyden juurisyy on yleensä yhteisissä työnteon tavoissa ja käytännöissä. Tiukan ajatustyön vaatimukset ovat ylimitoitettuja, eikä palautumishetkiä ole kyllin. Kuormitusta on liikaa, palautumista liian vähän. Yhtälö ei ole kestävä.

Johtavassa asemassa työskentelevät ovat ratkaisevassa roolissa.

Parempi johtaminen tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että tekemistä budjetoitaisiin realistisemmin ajankäytön näkökulmasta. Ihmisillä on tapana arvioida eri työtehtäviin tarvittava aika alakanttiin. Esimerkiksi tunnin palaveri voi tosiasiallisesti vaatia kolmen tunnin työpanoksen esivalmisteluineen ja jälkitöineen.

– Työnteon pitäisi olla skarpimmin priorisoitua. Tarvitaan tiukempaa strategista ajatusta, mitä valitaan arjesta pois. Monilla esihenkilöillä ei ole riittävän realistista kuvaa, mitä mihinkin tavoitteeseen pääseminen vaatii.

Keskittymistä, analysointia, pohdintaa ja tarkkaa kirjoittamista vaativa ajattelutyö ei ole luonteeltaan sellaista, että sitä jaksaisi tehdä intensiivisesti ja tauotta kahdeksan tuntia päivässä. Ajattelutyön rasitus voi tuntua myös fyysisenä väsymyksenä.

Yksittäisen työntekijän voi olla vaikea mennä sanomaan pomolle työntekotapojen ja työkulttuurin ongelmista. Ilmiötä olisikin hyvä käsitellä yhteisissä työsuojeluhetkissä, työhyvinvointitoimikuntien keskusteluissa tai kääntyä työsuojeluvaltuutetun puoleen.

– Työnantaja on vastuussa siitä, että työ ei kuormita kohtuuttomasti ja että työstä on mahdollisuus palautua.

 
Työnantajalla on velvoite kerätä tietoa työn kuormituksesta

Työntekoon ja työympäristöön liittyvä riskikartoitus on osa työsuojelun rutiineja ja sen tavoitteena on saada selville työn vaaratekijöitä. Harva työnantaja kuitenkaan kartoittaa ajattelutyön kuormitusta ja vaaranpaikkoja.

– Riskiarvioinneissa on hyvä olla mukana niin kutsuttu human factors -ajattelu. Se huomioidaan hyvin teollisissa työympäristöissä kuten vaikkapa ydinvoimalassa tai lennonjohdossa. Yhtä lailla kognitiivisen ergonomian riskejä pitäisi pohtia sotealalla, logistiikassa ja perinteisemmässä toimistotyössä.

Kognitiivisia toimintoja ovat esimerkiksi muistaminen, ajattelu, keskittyminen ja kirjoittaminen.

Mutta mitä jos asiantuntijaorganisaation huippuasiantuntijan muisti alkaa pätkiä, koska työn kuormitus on niin kovaa? Työteho laskee, projektit eivät etene. Kun työntekijän tilanne ajautuu näin huolestuttavaksi, työnantajan pitäisi tunnistaa vastuunsa, eikä jättää työntekijää yksin.

Työyhteisöissä olisi hyödyllistä keskustella työn luonteesta, kartoittaa muistia haastavat, erityistä keskittymistä vaativat työtehtävät ja tunnistaa erityisen väsyttävät tehtävät. Entä millaisin reunaehdoin työtä tehdään? Onko keskittymiselle sijaa ja tilaa? Entä miten työnteon tapoja voisi muovata niin, että työnteko olisi sujuvampaa? Usein työntekijät oman työnsä asiantuntijoina ovat taitavia keksimään ratkaisuja.

Yksi vaihtoehto on myös pitää kirjaa häiriöistä ja luoda häiriöloki. Näin saadaan seurantaluonteista tietoa kuormituksesta. Puskala tosin tietää eräänkin työyhteisön, jossa häiriölokilista kasvoi niin pitkäksi, että lopulta esihenkilö pyysi vaikenemaan koko asiasta.  

– Ajatelkaa, jos tehtaasta kertyisi monen kymmenen kohdan lista kaikista niistä paikoista, joissa voi kompastua ja liukastua ja pomo sanoisi, että ette muuten saakaan puhua näistä.
 

Tylsää sahaa ei huoli kukaan

Miksi sahata tylsällä sahalla? Kukapa niin tekisikään, jos tarjolla on terävämpi. Miksi tehdä töitä huonon käytettävyyden sovelluksilla ja tietojärjestelmillä? Puskalan mukaan tietojärjestelmiä ja erinäisiä työssä tarvittavia sovelluksia suunnittelevien ihmisten olisi syytä satsata koukuttavuuden sijaan käytön sujuvuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Tietojärjestelmien hankintaketjuihin tarvittaisiin käytettävyysosaamista ja erityisesti ymmärrystä työtehtävien sisällöllisestä ja toisaalta teknisestä puolesta.

Työsuojelulaissa työnantajalle on määrätty perehdytysvelvoite. Työntekijä pitää perehdyttää työpaikan toimintatapoihin. Tämä koskee myös digitaalista ympäristöä. Työsuojelumielessä kyse on siitä, että työntekijän pitää ymmärtää työn vaarat ennen kuin hänet voi päästää työntekoon.

Perehdyttäjät olisi syytä kouluttaa hyvin. Perehdyttämiselle olisi myös uskallettava varata tarpeeksi aikaa.

– Jos tehokkaat tavat käyttää tietojärjestelmiä jäävät oppimatta, kertyy siitä lopulta kuluja työnantajalle.

Sillä kumpi tuleekaan kalliimmaksi työnantajalle: perinpohjainen perehdytys vai se, että jotain järjestelmää opitaan käyttämään kankeasti ja vain murto-osaa sen mahdollisuuksista hyödyntäen? Kustannuksen maksumieheksi jää tuskastunut työntekijä, jonka työpäivät venyvät.

Joillain työpaikoilla on käytössä digituutoreita, joilta työntekijät saavat apua digitaalisten työympäristöjen, sovellusten ja järjestelmien käyttämiseen. Digituutortoiminta tähtää siihen, että työntekijät oppivat hyödyntämään täysimittaisemmin tietoteknologiaa, joka ihannetilanteessa helpottaa ja sujuvoittaa työntekoa.


Teksti ja kuvat Iida Ylinen
Julkaistu YTY-lehdessä 3/2022
 

YTYn lakipalvelut
eLakipalvelu palvelee 24/7

 

  • 43
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 13

  • Lue lisää aiheesta

    Loading...